BeatDrops

BeatDrops on viisihenkinen esiintyvä katutanssiryhmä Järvenpäästä. Ryhmä on perustettu tammikuussa vuonna 2016, mutta ryhmän jäsenillä on tanssikokemusta jo monen vuoden ajalta. Tanssijoiden lisäksi ryhmään kuuluu myös kameramies. BeatDropsin visiona on tehdä Suomen tunnetuimmat tanssivideot, tuoda uudenlaista katutanssikulttuuria Suomeen sekä kannustaa nuoria liikkumaan tanssin avulla. BeatDropsille tärkeitä arvoja ovat myös suvaitsevaisuus ja monikulttuurisuus sekä muiden auttaminen. Nämä arvot näkyvätkin BeatDropsin toiminnassa niin pieninä arkipäiväisinä tekoina, kuin hyväntekeväisyystempauksienkin merkeissä.

BeatDropsin toiminnasta huokuu tekemisen meininki. Ryhmä treenaa viikossa noin 3-4 kertaa ja sen lisäksi ovat tiiviisti tekemisissä myös treenien ja esiintymisien ulkopuolella. Ryhmän jäsenien välille onkin muodostunut vahva side. Ryhmän tanssityyliksi on ajansaatossa muotoutunut moderni New School katutanssi, joka saa vaikutteita Yhdysvalloista. New School -tyyli on tällä hetkellä pinnalla etenkin nuorison keskuudessa. BeatDropsin esitykset tunnetaan loppuun hiotuista koreografioista sekä näyttävistä akrobaattisista liikkeistä, kuten volteista.

 

IMG_1919gang.jpg

Tuan Doan, 25, Järvenpää

Tuan on BeatDropsin perustaja ja toimiikin myös ryhmän yhteyshenkilönä. Tuanille on kertynyt kokemusta tanssimisesta ja esiintymisestä jo yli kymmenen vuoden ajalta. Tanssiuransa aikana Tuan on päässyt esiintymään moniin erilaisiin tapahtumiin, kuten festareille ja jopa televisioon. Tanssimisen Tuan aloitti aikoinaan elokuvan inspiroimana, jonka jälkeen tanssimisesta tuli hänelle intohimo. Nykyään Tuan suorittaa ammattikorkeakoulussa liiketalouden opintoja sekä toimii opettajana kahdessa eri tanssiopistossa Uudellamaalla.

IMG_1945.jpg

Sonja Siekkinen, 18, Järvenpää

Sonja tunnetaan BeatDropsissa tanssijana, joka tuo tekemiseen energiaa sekä positiivisuutta. Sonjan intohimo tanssia kohtaan alkoi tanssielokuvien kautta ja ajansaatossa Sonjalle onkin kertynyt kokemusta eri tanssilajeista. Hiphop on kuitenkin ollut aina hänelle lähimpänä sydäntä. Sonja on myös päässyt osallistumaan aikaisempina vuosina hiphopin suomenmestaruuskilpailuihin. Sosiaalisuutensa vuoksi Sonja pitää ryhmässä tanssimisesta ja BeatDropsista onkin tullut hänelle kuin toinen perhe.

IMG_1893

Veera Hokkanen, 19, Järvenpää

Veera on tanssijana motivoitunut ja hän haluaa kehittää taitojaan jatkuvasti. Tanssissa Veeraa kiehtoo eniten itsensä haastaminen ja esiintyminen. Vuosien varrella kokemusta on kertynyt monista eri lajeista, kuten MTV-dancesta ja voguingista. Veera on osallistunut myös hiphopin suomenmestaruuskilpailuihin ryhmässä ja duona. Lisäksi kokemusta löytyy tanssin opettamisesta lapsille ja nuorille. Veeran mielestä tanssi on mieluisinta, kun ympärillä on tiivis ryhmä ja siitä saa eniten irti itselle tärkeiden ihmisten seurassa.

IMG_1977.jpg

Teo Keitaanranta, 18, Järvenpää

Teo on BeatDropsin kovin treenaaja. Jo 13-vuotiaana hän pääsi osallistumaan breakdancen suomenmestaruuskilpailuihin ja sijoittuikin niissä kolmanneksi. Teo on laajentanut tanssiosaamistaan myös muilla tanssilajeilla, kuten poppingilla, shufflaamisella, housella ja hiphopilla. Omassa tanssimisessaan hän tykkääkin yhdistellä eri lajeja keskenään ja tuoda tanssiin omaperäisyyttä. BeatDropsin lisäksi Teo on treenannut trikkaajien ja taidetanssiryhmien kanssa. Teo on myös löytänyt inspiraation tanssivideoiden kuvaamiseen ja hän voittikin Dance@Kerava!-kilpailun. BeatDropsista Teo on löytänyt oman paikkansa ja ryhmä on hänelle kuin toinen perhe.

IMG_1957.jpg

Roni Aydin, 18, Tuusula

Roni on tanssijana erittäin motivoitunut ja pyrkiikin kehittämään taitojaan jatkuvasti keksien päivittäin uusia tanssiliikkeitä. Ennen BeatDropsia Roni tanssi 3 vuotta toisessa katutanssiryhmässä. Tämän ryhmän kanssa Roni pääsi esiintymään erilaisiin tapahtumiin niin Suomessa kuin ulkomaillakin. BeatDropsiin Roni liittyi hieman muita tanssijoita myöhemmin ja on tuonut ryhmään lisää persoonallisuutta sekä taitoa. Roni tunnetaankin siitä, että hän on aina täysillä mukana.

 

Jesse Rantanen, 25, Järvenpää

Valmistuttuaan media-assistentiksi, kuvaamisesta on tullut hänelle enemmän kuin pelkkä harrastus. Jesse toteutti lokakuussa pitkäaikaisen haaveensa ja alkoi media-alan yrittäjäksi. Yrityksen palveluihin kuuluu valokuvausta, videokuvausta, editointia sekä lentokuvausta, niin yrityksille kuin yksityishenkilöillekin. Jessellä on useita järvenpääläisiä yhteistyökumppaneita, joista BeatDrops oli ensimmäinen. Yhteistyön myötä BeatDropsista on tullut Jesselle enemmänkin ystäväporukka, jota kuvatessa on aina hauskaa.